Vienankarjalan suurtaimenet

 

Moni aktiivinen taimenen heittokalastaja on suunnannut reissunsa yhä useammin Suomen rajojen ulkopuolelle. Yleensä Norjaan, Ruotsiin ja viime vuosina myös Venäjälle. Varsinkin Varzinan taimenleiri on tullut tunnetuksi suurtaimenta tavoittelevien keskuudessa. Varzinaan on kuitenkin pitkä matka, ja reissu on kustannuksiltaan kohtuullisen tyyris. Varsinkin kun Kuusamon kohdilla on heti rajan takana mahdollisuus päästä pitelemään 7-9kg:n suurtaimenta. Päätimme lähteä tutustumaan tuohon kalastajien keskuudessa varsin tuntemattomaan seutuun, eli Vienan Karjalaan.

Heti alkuun täytyy todeta, että täysin omatoimisesti emme olleet liikkeellä. Idea reissuun syntyi jo useampi vuosi takaperin Alaskan lohijoella kuusamolaisen eräoppaan ja kokeneen Venäjän kävijän kanssa keskustellessa. Eli suhteet rajan taakse oli kunnossa jo heti kättelyssä. Tammikuussa puhelin pirahti, ja tuttava ilmoitti että siellä olisi Paanajärven kansallispuistossa mökki varattuna. Nopealla googlauksella emme löytäneet mitään tietoa kohteesta, eli Olanga-joesta. Reissun lähestyessä hoidimme tarvittavat asiapaperit kuntoon rajanylitystä varten. Viisumi 30 päivän oleskelua varten, green card autolle, sekä tulliselvityspaperit auton saamiseksi rajan yli, ja tietysti voimassa oleva passi.
Näillä eväillä auto sekä miehistö, joka siis tarkoitti minua ja Joonasta, heilahti ilman mitään ongelmaa rajan yli. Viiden kilometrin ajon jälkeen tuli selväksi, että seuraavalla reissulla alla on maasturi, tai ainakin allroad-tyyppinen reilulla maavaralla oleva henkilöauto. Teiden hoidosta ei ollut tietoakaan, ja edessä oli noin 120 kilometriä kuoppaista hiekkatietä.

 

Kuin ihmeen kaupalla pääsimme perille ilman rengasrikkoa ensimmäiseen etappiin, eli Pääjärven kylään.

Pääjärven turistikeskuksessa maksoimme mökin ja luvat, sekä saimme kartan, mistä ilmeni sallitut kalastusalueet ja säännöt. Kaloja saa ottaa 2kpl harjuksia tai taimenia per vuorokausi, tai maksimissaan 5 kiloa muita kaloja, kuten ahvenia tai haukia.  Ala- tai ylämitoista ei ollut mitään mainintaa.

Kaksi tuntia myöhemmin olemme perillä Paanajärven kansallispuistossa, Olangajoen varressa. Ensimmäistä poolia ei tarvitse kaukaa etsiä, sillä leiripaikan vieressä on heti upea koski.

Kalastettava joki on nimeltään Olanga, suomeksi sanottuna kaikille tuttu Oulanka. Joki laskee suomen puolelta rajan jälkeen Paanajärven kautta  Pääjärveen, ja tämä järvien välinen kalastettava osuus on noin 6-7km pitkä. Joen läpi kulkee Kitkan, Kuusingin, Oulangan, sekä kahden Venäjälle jäävän joen kalat. Kalaa siis pitäisi olla, kun viiden eri kutujoen kalat kulkevat tämän joen läpi. Kun edelliskauden isoin kala oli ollut hieman päälle 7 kiloinen, sykkeet on huipussaan jo pelkästään jokea katsellessa.

Mökki on pieni ja ilman sähköjä, mutta viihtyisä ja sijaitsee jokitörmän päällä noin 100m rannasta. Mökin pihalla on oivallinen tulipaikka, jossa ruoanlaitto tulisi tapahtumaan.

Päivä 1

Pääsemme aloittamaan kalastuksen ensimmäisinä kalastajina tänä vuonna. Olosuhteet eivät ole kovin ihanteelliset, vesi on erittäin matalaa ja kylmää, noin 5-7 -asteista. Kalastus alkaa 15.6. klo 00.00, ja vuorokauden vaihtuessa meillä on siimat vedessä mökin viereisessä koskessa.

Viiden minuutin heittämisen jälkeen Joonas huutaa ”kala!”, ja peli on avattu.

Kala vaikuttaa aika mukavalta, siimaa purkautuu kelalta vauhdilla. Askel pitenee rantakivikolla, kunnes kala kääntyy alempaan rantapeiliin ja pysähtyy siihen. Leveä pilkkukylki möyrähtää pinnassa, kunnes kala sukeltaa uutta spurttia varten. Tällä kertaa ylävirtaan, ja siihen kala väsähtääkin. Pussitan kalan onnistuneesti rantavedestä, ja nopea mittaus antaa tulokseksi tasan 60 senttiä. Hieno avaus reissulle, ottaen huomioon, että kyseessä on täysin tuntematon joki.

5 minuuttia myöhemmin on Joonaksen vapa jälleen luokilla, mutta kala pääsee irti heti.

Hyvän alun jälkeen koski hiljenee, ja siirryn niskan puolelle. Lähes välittömästi tärähtää niskalla,  mutta kala onkin mukavan kokoinen harjus. Hetken kuluttua tulee toinen pienempi harjus. Niitä siis on joessa hyvin kuten aavistelimmekin. Taimenhavaintoja ei enää tule, joten siirrymme mökkiin unille.

Virkistävien unien jälkeen siirrymme autolla noin kilometrin verran ylävirtaan päin, jossa sijaitsee seuraava koski. Tämä koski on profiililtaan kapea ja melko jyrkkä ryöppy. Kapean päävirran reunaan jää uskomattoman herkullisen näköinen iso peili. Kalastamme peilin sekä niskan ja loppuliu’un läpi ilman tapahtumia, ja päätämme jatkaa autolla aivan lupa-alueen ylärajalle asti. Matkaa ei ole montaa kilometrin linnuntietä, mutta se tuntuu ikuisuudelta lähes ajokelvotonta ”tietä” pitkin kiemurrellessa. Löydämme pienen parkkialueen, josta on kivenheitto matkaa jokivarteen. Rannassa odottaa iloinen yllätys, nimittäin uskomattoman hienon näköinen laaja koski aukeaa naaman edessä. Kauniit peilit välkehtivät auringossa kuohujen keskellä, molemmat meistä oikein ahmivat katseellaan lukuisia potentiaalisia kalapaikkoja. Se kaikista herkullisin paikka, eli järvelle aukeava  niska on tietysti kielletty, mutta kalastettavaa aluetta on aivan riittävästi. Varsinkin kosken alaosassa on upeita hyllyjä peräkkäin.

Kalastamme kosken läpi, mutta päiväkalastus antaa vain kaksi tärppiä. Paikka vaikuttaa sen verran herkulliselta, että tänne täytyy ehdottomasti palata. Illalla heitämme mökkikoskea muutaman tunnin, mutta täysin ilman tapahtumia.

Päivä 2

Päätämme tutkia mökin alapuoliset poolit, kalastettavaa on arviolta noin puolitoista kilometriä alavirtaan päin. Tällä kertaa tie on jopa loistava ajettava, ja  siirrymme suoraan seuraavalle koskelle. Väliin jää mukavannäköistä kapeaa nivamaista virtaa, mutta jätämme sen myöhemmäksi. Tällä kertaa koski on huomattavasti loivempi, oikeastaan minkäänlaisia kuohuja ei ole. Virrassa on pyörteiden perusteella todella isoja kiviä pohjassa, joten sopivia huilipaikkoja löytyy nousukaloille.  

Pitemmittä puheitta, heitämme kakkospäivän ilman tapahtumia lukuunottamatta harjuksia. Illalla on tarjolla löylyt, kun puistovahti on lämmittänyt joen rannassa olevan saunan. Lauteilla mietimme viimeisen kalastuspäivän taktiikkaa. Missä koskella ja miten? Kahden päivän perusteella paikallista kalaa ei ole joessa juuri lainkaan ainakaan nyt kun vesi on poikkeuksellisen matalaa ja erittäin kylmää. Pintovia kaloja nolla, hyppyjä nolla, pikkukala-ajoja nolla. Kalastus keskittyy siis puhtaasti nousukaloihin. Illalla sade piiskaa jokea, ja toivommekin sen nostavan vettä ja puskevan uusia kaloja jokeen Pääjärvestä.

Päivä 3

Viimeinen aamu valkenee jälleen aurinkoisena ja suuntaamme suoraan ylimmälle koskelle. Aloitamme kalastusalueen yläpäästä, pienestä välisuvannosta. Vesi on noussut noin 5-10cm yön aikana, vettä on siis satanut myös ylempänä Paanajärvellä. Kirkas auringonpaiste paljastaa suvannon alaosasta syvän montun, joka erottuu selvästi tunmempana alueena. Heitto heitolta Joonas lähestyy monttua, ensimmäinen onnistunut uitto montun päältä ja heti on vapa hevosenkengällä! Kala lähtee vihaisesti liikkeelle painavien potkujen kera, mutta harmittavasti irtoaa heti ensimmäisessä spurtissa. Ison kalan tapahtuma antaa virtaa välittömästi, ja päätän suunnistaa suoraan kosken alle, missä uskon kalan olevan parkissa nyt kun kalaa on liikkeellä.

Eikä tarvitse pettyä, ensimmäinen heitto koskenaluspeiliin antaa sähäkän tärpin. Kala kiskaisee heti luulot pois 10 metrin spurtilla ja roiskauttaa komean volttihypyn. Kirkas ja pilkukas kylki välähtää auringossa vesipisaroiden ympäröimänä. Hypyn jälkeen suunta vaihtuu ylävirtaan ja kala vetäisee uskomattomalla vauhdilla aivan rannan tuntumasta yläpuoliseen hyllyyn huilaamaan. Kala juroo hetken aikaa miedossa virrassa, mutta valahtaa sitten takaisin kuohujen läpi loppuliukuun viimeisiä suprtteja varten. Tällä välin Joonas on huomannut huitomiseni ja tulee haavaamaan kalan. 61 senttinen kirkas ja solakka pilkkukylki muljahtaa haavin pohjalle. JES! Ei mikään jättiläinen, mutta tuntuu hyvälle tyhjän pyytämisen jälkeen, ja itse asiassa edes yksikään lohi ei ole tarjonnut yhtä vauhdikkaita kyytejä.

Siirrymme autolla evästämään mökille ja päätämme kalastaa vielä kertaalleen mökkikosken läpi, josko siihenkin olisi tullut uutta kalaa. Tapahtumia ei tule, ja lähden kävellen katsastamaan vielä tuntemattoman alueen alavirrasta. Heti loppuliu’un jälkeen joki muuttuu nivamaiseksi virraksi, ja kalastan alaspäin heitto-askel-heitto tyylillä.

Vajaan tunnin kuluttua saavun pienen niskan tuntumaan ja tarkennan kalastustani. Yhtäkkiä siima pysähtyy ison pyörteen tuntumaan, kuin olisi johonkin piilokiveen jäänyt. Vedän reilusti vavalla, ja hämmästys on suuri, kun ”kivi” vetääkin hieman reilummin takaisin. Kuin sähköiskusta adrenaliini ryöpsähtää vereen kun erittäin raskaan oloinen kala lähtee junan lailla tasaisesti purkamaan siimaa kelalta. Pitelen kalaa hetken aikaa, kunnes vapa nytkähtää suoraksi. Pahus vie ei pysynyt! Todennäköisesti kirkas nousukala, joka ei purrut kunnolla. Heitän vielä puolituntia samaa niskaa, ja lähden lompsimaan mökille. Mökkikoski on pysytellyt hiljaa, joten päätämme pakata kamppeet kotiinlähtöä varten. Reissun viimeiseksi tapahtumaksi jää siis tuo selkeästi erittäin ison kalan tuntuinen juna, joka kuin härnätäkseen kävi ilmoittamassa olemmassaolostaan, kenties koukuttaakseen kalastajan lopullisesti tähän hienoon paikkaan.

Yhteenvetona voisi todeta paikan olevan ensinnäkin uskomattoman upea maisemiltaan. Joki on juuri sopivan kokoinen heittokalastukseen, ja riittävän mielenkiintoinen tarjoten erilaisen profiilin koskia sekä pitkiä nivamaisia virtoja. Mielestäni kalastus on enemmän lohenkalastustyyppistä kuin perinteistä taimenen pyyntiä, koska kalat ovat kutujokiin matkalla olevia nousukaloja. Pientä kalaa emme tavoittaneet käytännössä lainkaan, joten vavan taipuessa siiman päässä on oletettavasti iso. Runsaslukuinen harjuskanta tarjoaa oivallisen bonuksen, muun muuassa mökkikosken niskalta löytyy ihanteellista pinturivettä parisensataa metriä. Mielestäni joki on erittäin potentiaalinen taimenrecordin paranteluun, varsinkin jos sattuu joelle vesitilanteen ollessa ihanteellinen. Onhan sentään joen taimenennätys karvan alle kymmenen kiloa. Tälläkertaa todelliset suurtaimenet jäivät tavoittamatta, vaikkakin kaksi hienoa kalaa saimme kuvattavaksi asti. Paikka jätti lähtemättömän jäljen kauneudellaan ja erämaisuudellaan, ja sinne tulee varmasti palattua vielä tavoittelemaan sitä ennätyskalaa.

Rodfishers, Joel & Joonas

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s